Darling Ingredients Inc. ostaa puolalaisen eläinruokavalmistajan Miropaszin

IRVING, Texas, 3. marraskuuta 2022 - Darling Ingredients Inc.(NYSE: DAR) on johtava yhtiö alallaan ruuantähteiden muuttamisessa kestävän kehityksen mukaisiksi tuotteiksi ja uusiutuvan energian tuottamisessa. Yhtiö ilmoitti tänään solmineensa lopullisen sopimuksen puolalaisen eläinruokavalmistaja Miropasz Groupin ostamisesta noin 110 miljoonan euron kauppahinnalla kaupanteon jälkeen tarvittavin mukautuksin. Miropasz käsittelee noin 250 000 tonnia siipikarjanlihaa vuosittain kolmella käsittelylaitoksella Puolan kaakkoisosissa (Mirowice, Pszcaonow ja Krasnystaw). Yrityksessä työskentelee noin 225 työntekijää.

"Puola on Euroopan johtava siipikarjanlihantuottaja, joten yrityksen rooli rehuntuottajana on maailmanlaajuisesti merkittävä", Randall C. Stuewe, Darling Ingredientsin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sanoo. "Uskomme, että lihantuotanto jatkaa kasvuaan Puolassa, ja yritysosto tukee Darlingin toimintaa, sillä omistamme jo ennestään kolme tuotantolaitosta Puolan keski- ja länsiosissa. Yritysosto osoittaa, että olemme sitoutuneet kehittämään maailmanlaajuista vähähiilisten raaka-aineiden tuotantoamme."

Kauppa edellyttää, että ostaja hoitaa tavanomaiset ostajan velvoitteensa. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä.

Tietoa Darlingista

Darling Ingredients Inc. (NYSE: DAR) on suurin pörssiyhtiö, jonka alaa on syötäväksi kelpaavien sivutuotteiden ja elintarvikejätteen muuttaminen kestävän kehityksen mukaisiksi tuotteiksi, sekä johtava uusiutuvan energian tuottaja. Kestävän kehityksen edelläkävijänä tunnetulla yhtiöllä on yli 270 tuotantolaitosta 17 maassa, ja se hyödyntää noin 15 prosenttia maailman lihateollisuuden jätevirroista tehden niistä uusia tuotteita, kuten vihreää energiaa, uusiutuvaa dieseliä, kollageenia, lannoitteita, eläinproteiineja ja eläinperäistä jauhoa sekä lemmikkieläinten ruuan ainesosia, vihreäksi energiaksi, uusiutuvaksi dieseliksi, kollageeniksi, lannoitteiksi, eläinproteiineiksi ja -jauhoiksi sekä lemmikkieläinten ruoan ainesosiksi. Lisätietoja verkkosivuillamme osoitteessa darlingii.com. Seuraa meitä LinkedInissä.

Darling Ingredientsin yhteyshenkilöt


Sijoittajat:

Suann Guthrie


varapuheenjohtaja, sijoittajasuhteet, kestävä kehitys ja viestintä


(469) 214-8202; suann.guthrie@darlingii.com



Media:

Jillian Fleming


Johtaja, kansainvälinen viestintä


(972) 545-7115; jillian.fleming@darlingii.com

  • Issue by:Darling Ingredients Inc.
  • Web:http://
  • About Viv-Media|Free Add URL|Submit Press Release|Submit How To|SiteMap|Advertise with Us|Help|Contact Viv-Media |China Viv-Media
  • Copyright© 2010-2020 viv-media.com Corporation.
    Use of this web constitutes acceptance of Terms of Service and Privacy Policy. All rights reserved.  Poetry Online :Ancient Chinese Poetry